31.8.2016

Kortit kertoo kohtalomme

Kun olin pieni mummu tapasi ennustaa korteista. Olin ehkä 11-vuotias kun mummu ennusti ensi kertaa minulle. Tuolloin homma tuntui kutkuttavan jännittävältä ja uskoin joka sanan, uskoin että elämäni menee täsmälleen kuten mummu ennusti. 
Menikö se? 



No ei ihan, mutta hauskoja hetkiä nuo olivat.


Miksei ennustaa voisi, paitsi todellisille ihmisille, myös tarinan henkilöille? 

Olen ennustanut korteista viimeksi vuosia sitten, nyt kun ladoin kortit pöydälle, en ole ihan sata varma, ovatko korttipinot oikeassa järjestyksessä, mutta koska tässä ei povata elävän ihmisen tulevaisuutta, ohitan pöydässä mahdollisesti olevat virheet.

Paitsi että kortit kertovat enemmän tarinan hahmoista, ne voivat auttaa viemään tarinaa uusiin juonenkäänteisiin. Tämä "harjoitus" voisi toimia, etenkin niissä kohdissa, kun on jumissa kirjoittamisen kanssa. 



KORTTIEN ASETTELU


Kortteja voi olla hankala tulkita, jos ei ole ennen tutustunut korttien kertomaan, mutta perusteet ovat yksinkertaiset. Hertta on rakkauden ja onnen kortti, ristit kuvaavat matkoja ja kutsuja, ruutu on rahan ja sovinnon merkki ja pata arvatenkin tietää huonoja uutisia, sairautta, kateutta ja riitoja.

Mikäli ennustaa naiselle, Ruuturouva on vaalea vanha nainen, Herttarouva on vaalea nuori nainen, Patarouva on tumma vanha nainen ja Ristirouva tumma nuori nainen. Miehelle ennustaessa vaihdetaan rouva kuninkaaseen. 


Paitsi henkilöhahmoille voi kortteja käyttää myös juonen kehittelyyn.

Ässät ovat viestejä:
Ruutuässä -- Viesti rahapalkinnosta
Herttaässä -- Rakkauden tunnustus/kosinta
Pataässä -- Sairauden toteaminen
Ristiässä -- Suru-uutinen

Seiskat ovat merkkejä tulevasta:
Ruutu -- rahaa
Hertta -- rakkautta
Pata -- huolia
Risti -- menetystä ja surua

Kasit ovat perheen sisäisiä asioita.
Ruutu -- Henkilö kaipaa taloudellista apua
Hertta -- Henkilö kaipaa perheen hyväksyntää
Pata -- Vihamielisyyttä perheen sisällä
Risti -- Surua tai katkeruutta

Ysit ovat yllätyksiä ja unohduksia
Ruutu -- Kadotettua rahaa
Hertta -- Entinen heila
Pata -- Vanha vihamies
Risti -- Unohtunut huoli, joka nostaa päätään

Kympit ovat käännekohtia:
Ruutu -- Uusi työpaikka tai työpaikan menetys
Hertta -- Parisuhteen alku tai loppu
Pata -- Huonon onnen kääntyminen hyväksi tai päinvastoin
Risti -- Uuden elämän alkua.

Jätkät ovat yleensä jätkiä; nuoria miehiä, jotka tuovat mukanaan rakkautta, rahaa, onnea tai onnettomuutta.

Kortit kertokoon kohtaloita, elämässä ja tarinoissa...

29.8.2016

Kuinka oppia kirjoittamaan joka päivä



Miten oppia kirjoittamaan säännöllisesti. Silloin kun tarina-idea syntyy, on helppo kirjoittaa lyhyt yhteenveto; synopsis tarinasta ja tallentaa se koneelle. Jotta tuosta tarinasta tulisi kokonainen ja luettava, tarvitaan säännöllistä työskentelyä ja itsekuria. 

Tässä muutama vinkki, jotka olen kirjoittaessa hyviksi havainnut. 

1. Etsi hetki jolloin luovuutesi on vahvimmillaan. Päivässä on useita hetkiä, jolloin työ sujuu kuin leikki. Nuo hetket täytyy vain löytää. Pidä päiväkirjaa esim. viikon ajan. Merkitse päivittäin ylös ne hetket, kun ajatus juoksee ja olo on virkeä. 

2. Järjestä fyysinen tila, jossa on hyvä kirjoittaa. On mukava kirjoittaa puhtaan pöydän ääressä, ilman jatkuvaa hälyä. Pöytää voi piristää rakkaalla esineellä tai tuoreilla kukilla. Kaunis ympäristö auttaa maksimoimaan kirjallisen tuottavuuden. 

3. Ruoki luovuutta ja etsi inspiroivia kuvia, musiikkia, elämyksiä. Rakenna pinterestiin kuvakollaasi kirjan tapahtumista, henkilöistä, miljööstä. Kerää soittolistalle kappaleet, jotka tukevat tarinaa. 

4. Lopeta tekosyiden keksiminen. Jos haluaa kirjoittaa kirjan, täytyy istua alas ja kirjoittaa. Löydän itseni usein siivoamasta, kun pitäisi kirjoittaa. Kirjailijat erottaa harrastelijoista vain se, että kirjailijat kirjoittavat työkseen, harrastajat harrastelevat, eli kirjoittavat, vain kun kirjoittaminen on kivaa. 

5. Jaa projekti pieniin osiin. Kirjoita luku kerrallaan, kohtaus kerrallaan, dialogin-pätkä kerrallaan. Jätä teksti lopettaessa kohtaan, jossa se kutkuttaa somasti. Silloin tarinan pariin palaaminen käy helpommin. 

6. Aseta realistinen tavoite. Liian suuri päivittäinen sanamäärätavoite motivoi ehkä ensimmäisen päivän, toisena päivänä alat jäädä tavoitteesta ja kolmantena luokittelet itsesi laiskaksi, koska et mitenkään pääse ylisuureen tavoitteeseen. Aseta tavoite niin pieneksi, että kiireisimpänäkin päivänä saavutat sen. 

7. Keskity päämäärään. Vaikka kirja projektina on pitkä, pidä selkeänä mielessäsi, miksi juuri tämä tarina ansaitsee tulla kirjoitetuksi. Miltä kirja valmiina näyttää, miltä se tuntuu käsissä.

8. Päivänä kun et jaksa miettiä juonen kuljetusta ja suurta kokonaisuutta, kirjoita irrallinen kohtaus. Liitä kohtaus myöhemmin sopivaan kohtaan kirjaa.

9. Palkitse itsesi päivittäin tavoitteeseen päästyäsi, viikkotavoitteen täytyttyä ja tarinan valmistuttua.






27.8.2016

Juonia, juonia ja kurkunsäilöntää

Kurkkusato kehittyy hyvää vauhtia. Tänään sain 2,5 litran purkin täyteen avomaakurkkuja.

Tällä viikolla olen tutustunut tarkemmin juonen rakenteluun ja etsinyt itselleni parasta tapaa suunnitella tarina etukäteen niin, ettei kirjoittaessa enää ajatus pysähdy.

Kirjoittaessa olen havainnut, että työ sujuu vaivattomasti, niin kauan kuin tarinan runko ja henkilöt ovat elävänä mielessäni, vasta kun olen naputellut kaiken mieleeni aiemmin kasatun, tulee stoppi. Miten jatkaa?

Osa kirjailijoista kirjoittaa ilman suunnitelmia, toiset sanovat keräävänsä muistiinpanoja vuosia, ennen varsinaista kirjoitustyötä. Itse taidan surffailla noiden välimaastossa. Haluan selkeän suunnitelman, jota lähteä kirjoittaen avaamaan. Kirjoittaessa kuitenkin jätän henkilöille ja tapahtumille tilaa yllättää.

Taustatyön tuloksena tarinan henkilöillä on historia, pelkoja ja tavoitteita, henkilöille kehittyy luonne. Kun nämä tyypit alkavat toimia omalla tavallaan, oman luontonsa ohjaamina, olen enää pelkkä tulkki, tarinan ja lukijan välillä.

Tekstin teon teorian lisäksi olen ihmetellyt kuinka jättiauringonkukat jaksavat seistä myrskystä piittaamatta. 


Ja tietysti olen leikittänyt 4kk ikäistä Tikru-kissaa. Pitäisi opetella kuvaamaan videoita, tämän neidin leikit kun ovat niin iso ilonaihe. 

24.8.2016

Kolmas kerta toden sanoo

Tänään hankin kolmannen omenapuun. Ostelen omenapuita vain näin syksyisin kun ovat edullisia. Tämän päivän ostois maksoi vain 10e. Tosin tänään hinta-alen syy oli, ettei edes myyjällä ollut mitään tietoa mikä lakije on kyseessä.


Aika näyttää, kunhan tuo taimi joskus omenoita tekee. Tuskin se sentään perheomenapuu? vaikka niitäkin oli ollut samassa laatikossa.

Syksyn myötä myös piha-allas alkaa näyttää aikas kivalta.

18.8.2016

Minun afrikkani

Kuuluu elokuviin, joista olen poiminut ohjeita romanttisen tunnelman kasvattamiseen. Olen katsonut elokuvan lukemattomia kertoja, ja yllätyn aina uudelleen, löytäessäni uusia yksityiskohtia, vihjeitä, joita en aiemmin ymmärtänyt.


Ensimmäisellä kerralla pidin elokuvaa romanttisena elokuvana, ja melko huonona sellaisena, koska vaimo-ihminen ihastui toiseen mieheen ja elokuvasta jäi puuttumaan onnellinen loppu. Olin vihainen koska Denys Finch Hatton (Robert Redford) halusi pitää vapautensa.

Myöhemmin olen ymmärtänyt että ne rakkaustarinat, joissa ei ole onnellista loppua, jäävät askarruttamaan mieltä enemmän. Onnellinen loppu on valmiiksi pureskeltu, siinä ei ole mitään mikä jäisi kutkuttamaan ajatuksia, mitään minkä vuoksi pitäisi miettiä omaa suhtautumista asiaan vastaavassa tilanteessa. 


Karen Blixen (Meryl Streep) suuttui miehelle, hääti tämän elämästään ja eleli yksin, katkerana....
Nuorena tyttönä ajattelin että tuo katkeruus on ihan oikein miestä kohtaan. Mies oli väärässä, rakkauden pitäisi olla sitä, että ollaan enemmän yhdessä kuin erossa. Todellisuudessa se yhdessä vietetyn ajan määrä, ei suoraan vertaudu rakkauden määrään.



Kun katsoin elokuvan uudelleen kolmikymppisenä ja vielä nelikymppisenä, aloin ymmärtää enemmän mistä elokuvassa on pohjimmiltaan kyse. Ihmisten erilaisista odotuksista toistensa suhteen. Toista ihmistä ei voi pakottaa pysymään luonaan. Pakottaminen saa rakkauden kohteen vain rimpuilemaan itsensä irti tilanteesta.



Myöhemmin luin kirjan. Sen luettuani sain paljon lisätietoa tarinan takaa.

Kirja käsitteli paitsi siirtolaisuutta, myös ihmisen ikävää synnyinmaahansa ja sitä miten vuosien jälkeen juurille palattua, tunteekin olonsa juurettomaksi, koska ei kuulu enää kumpaankaan kulttuuriin.


16.8.2016

Natalie Goldberg: Lukeva mieli


Kuten kuvasta näkyy, kirja alkaa olla hiirenkorvilla. Tätä olen lukenut, paljon. Uudestaan ja uudestaan, ja aina kun olen tovin kirjoittamatta ja kaivan kirjan esiin, se tuntuu uudelta, ymmärrän ohjeet eri valossa.

Jossain puhuttiin "tasannevaiheista". Aina kun oppii jotain, sen voi soveltaa kirjoittamiseen, mutta jos vain kirjoittaa, eikä muista elää, ei kasva kirjoittajana. Kun on välillä kirjoittamatta ja palaa kirjoittamisen ääreen, huomaa oppineensa tai ymmärtävänsä jotain enemmän kuin aiemmin. 
Vähän sama kuin hyvä elokuva. Kerron huomenna tähän liittyvän kokemuksen elokuvasta Minun Afrikkani, mutta nyt siis Natalien oppeihin.

Kukapa meistä ei olisi joutunut ainekirjoitustunnilla kirjoittamaan aiheesta: Mitä teit kesälomalla. Tällä tai ensiviikolla tuhannet oppilaat kirjoittavat aiheesta, tuhansissa Suomen kouluissa.
80-luvulla minäkin kirjoitin tuon aineen, joka syksy. Yritin poimia poimin kesälomasta kohtia, joista voisin kirjoittaa, niin että opettaja ja kaverit saisivat käsityksen että kesäni oli täynnä seikkailuja. Yleensä kesäni kuluivat nuorempia sisaruksia hoitaen, äidin ollessa töissä. Yöt kuluivat tv:tä tuijottaen, tai lukien ja no niistä ikävistä asioista, joita minunkin lapsuuteeni mahtui, en välitä kertoa. Eikähän niitä voinut aineeseen kirjoittaa. 

Se kesä kun pääsin enoni luo Ruotsiin kahdeksi viikoksi, laivamatka, uudet farkut ja kengät, jotka äiti kiireessä kävi ostamassa, koska lähtö tuli täysin "ex tempore". En muista ehdottiko äiti, vai eno matkaa, mutta se että siitä tuli totta! Hämmensi, jännitti, tuntui epätodelliselta, miltei lottovoitolta. Todellisuudessa tarkoitus kai oli, että siskoni ja minä menisimme hoitamaan nuorempaa serkkutyttöä. Hoitaminen taisi kuitenkin jäädä leikkimiseksi hänen kanssaan. 
Tuona syksynä tunsin jännitystä kirjoittaessani ainetta, kerroin miten olin kiipeillyt omenapuussa, hoitanut ponia, syönyt kirjavia jäätelöitä, joissa oli kaksi tikkua. Kuinka vanhemmat serkkupojat leikkivät "hirttäjäisiä" ja hirttivät serkkutytön nuken pönttöuunin peltin kahvaan. Tuon yhden kerran muistan, että kirjoittaminen ei tuottanut päänvaivaa, kuinka saisin aineesta todellisuutta jännittävämmän. En muista kirjoitinko siitä, että eno ei ottanut laivalta hyttiä, koska hänellä oli chevy van, nukuimme autossa autokannella, mikä oli laitonta ja hyvin jännittävää.



Josta päästään tähän. Edelleen jätän kirjoittamatta asioita, jotka loukkaavat jotakuta. Yritän surffailla "en loukkaa ketään" vyöhykkeellä, mutta se on vaikeaa. Luulen että se olisi mahdotonta, jos kirjoittaisin faktaa omasta elämästäni. Ehkä tämä on yksi syy, miksi kirjoitan romantiikkaa. Siihen voi ujuttaa omia kokemuksia, hyviä ja huonoja, ilman että kukaan tunnistaisi tarinasta suoraan itseään.

Kirjoittaessa pitäisi unohtaa nuo "loukkaanko jotakuta" ajatukset ja kirjoittaa. Muokkaus vaiheessa voi sitten kadottaa todellisuuden tarinaan, niin että tuosta ongelmasta pääsee. Tämä vaatii omalla kohdallani vielä harjoitusta ja paljon lisää rohkeutta.



Tämän alla olevan kohdan poimin, koska koen että juuri näin, tekstille on annettava tilaa liikkua. Vaikka tarinan rungon olisi hahmotellut tarkasti, jos tarina lähtee rönsyilemään, rönsyt on parempi kirjoittaa ylös. Ne voi poistaa viimeistelyvaiheessa, jos rönsyjä on liikaa. Kirjoittamatta jättäminen, jättää rönsyt heilumaan aivoihin, niin että häiritsevät kirjoittamista.


Jokainen teksti sisältää paljon kirjoittajan omia kokemuksia, näin olen ymmärtänyt, myös lukiessani. Luen usein tarkoituksella saman kirjailijan useamman teoksen peräjälkeen, mieluiten varhaisemmasta tuotannosta kohti uudempaa. Yritän etsiä tekstin takaa ihmisen, joka tarinan loi. Samoin elokuvissa huomaan etsiväni näyttelijää roolihahmon sisältä. Kun löytää ihmisen, tulee onnistunut olo, ihan kuin sillon kun arvasi oikein Dame Agathan kirjan murhaajan.


Tässä otteessa käsitellään samaa aihetta, kirjoittajan näkökulmasta, pitää käydä omissa muistoissa hakemassa todellista tietoa, jonka voi liittää tarinaan. Vaikka google on kirjailijan oiva apulainen, kertoen tarkkoja yksityiskohtia asioista, kaikkea ei voi googlen kautta löytää. Toisten kokemuksia ei voi kirjoittaa eläväksi, ellei astu tuon ihmisen asemaan ja mieti, miltä tilanne tuntuisi. Missä tunteet syntyvät, mitä niistä seuraa, miten reagoisin tilanteessa ja mihin kaikki lopulta voisi johtaa. Kannattaa miettiä useampi erilainen vaihtoehto loppuratkaisu. Esimerkiksi jos kirjoittaisin matkustamisesta junassa, ilman matkalippua, voisin miettiä lopun jossa jään kiinni, toisen jossa en jää kiinni ja kolmannen jossa jään kiinni, mutta pääsen "livahtamaan" tilanteesta. Toki tarinaan vaikuttaisi myös se, kirjoittaisinko liputtoman matkustajan, konduktöörin vai sivusta katsojen näkökulmasta.


Tälle kirjalle antaisin kirjoitusoppaiden kunniakirjan. Kirjan avulla oppii lukemaan, niin että pystyy tutkimaan rakennetta tarinan takana, yksilöimään miksi teksti on sujuvaa tai ei jaksa kiinnostaa. Kun pystyy ratkomaan tarinan rakennetta, pystyy myös rakentamaan palikoista oman tarinansa. Kirjoittaminen lakkaa olemasta keinumista luovuuden ristiaallokossa. Kirjoittamisesta tulee loogista ja tarinaa voi ohjailla, luovuus on toki kaikessa mukana, mutta tarina ei ajelehdi epämääräisenä, puuskittaisena ja pelottavan kurittomana sinne tänne.

14.8.2016

Tänään minua...

Suretti se että kesä kääntyy vääjäämättä kohti syksyä.


Ärsytti etten ole huomannut tv:stä sarjaa Camilla Plum ja säilöjän niksit. Tänään tuli osa 5. Ohjelmat ovat YouTubessa, mutta tanskankielen taitoni on hieman heikko. Ärsyttää että tätä ei Areenassa katsellakkaan, muuten kuin suorana lähetysaikaan.

Mietitytti: Olemme poistamassa olohuoneesta seinää, mietin missä järjestyksessä ja miten työ kannattaisi hoitaa. Tämä tv:n takana oleva seinä on tarkoitus purkaa, jotta olohuoneen koko tuplaantuu. (Taidan olla remonttiaddikti, en malta olla kovinkaan pitkiä aikoja remontoimatta)

Stressasi se että kasvimaalla on paljon vesiheinää ja muutakin ylimääräistä kasvustoa. On satanut niin monta päivää, ettei nurmen leikkuustakaan ole tullut mitään.

 

Huoletti huolehdin melko vähän, hoidan asiat säntillisesti. Aikuistuvista lapsista kannan huolta, miten pärjäävät elämän tyrskyissä.


Harmitti etteivät nämä kaksi tunnu tulevan kavereiksi keskenään. Jo kuusi viikkoa Mirri on murissut Tikrulle, aina kun pieni yrittää tulla tekemään tuttavuutta.






Piristi, olin koko päivän pirteä, kiitos hyvien yöunien.


Innosti, säilöntä, tänä kesänä on säilöttävää riittänyt.



Ilahdutti että päivä oli kaikin puolin mukava, ja lämpö helli viileämpien päivien jälkeen pihamaalla kulkijaa.

13.8.2016

Novelli viikossa: Torstai ja Perjantai

Viikko on lyhyt aika. 
Perjantai tuli nopeasti, sattuma ohjasi tutustumaan Paanukirkkoon.

Novelli viikossa, ei se ihan valmiiksi viellä tullut, mutta ensimmäinen versio on tukevasti kasassa. 

Kirjoittaminen on työtä, siinä kuin muukin työ. Toki se on suhteellisen vapaata suunnittelun, hahmottelun ja raakatekstin kirjoittamisen ajan, mutta kun siirtyy muokkausvaiheeseen, sääntöjä riittää. Eikä niitä voi oikeastaan ohittaa, jos haluaa luettavaa tekstiä. Kielenhuolto on tärkeää, vaikkakin aika tylsää.

Vaikeutensa tekstin työstämiseen tuo se, että omalle tekstille tulee nopeasti sokeaksi. Näytöltä lukiessa virheet vain häviävät, aivojen lukiessa sanoista vain ensimmäisen tavun, jos sitäkään.

Kuukauden tai parin päästä tulostettua tekstiä lukiessa, virheensä näkee taas hiukan selvemmin. Itse luen ääneen tekstejä, jotta "tunnen" missä lauserakenne ontuu, tai dialogi on epäuskottavaa.

Joskus on käynyt niin, että olen haudannut tekstin "liian pitkäksi aikaa". Avatessani tekstin uudelleen, olen epävarma, onko se omani, vai kopioitu jostain. Nuo ovat harjoituksia joita teen, kokeilen kirjoittaa jonkun toisen kirjailijan "tyylillä" ihan kuten taiteilijat matkivat vanhoja mestareita, oppiakseen tekniikoita. Olen kirjoittanut Jane Austenin ja Ernest Hemingwayn tyyliin, kokeillut Päätalomaista pikkutarkkaa kerrontaa ja Arto Paasilinnan humoristista tyyliä.

Silloin kun oma teksti alkaa tuntua toisen kirjoittamalta, jotenkin raikkaalta ja puhtaalta, tiedän kirjoittaneeni hyvin. Toisaalta vuosia "omaa tyyliäni" etsittyäni, en tiedä onko se hyvä vai huono asia, ettei tunnista tekstiä omakseen.


Oma tyyli on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta sitä pitäisi kirkastaa ja kehittää niin, että voisi olla ylpeä omasta uniikista tavastaan tehdä asioita. Kirjoittaa, maalata, ommella, rakentaa puutarhaa. Kaikissa noissa näen oman käteni jäljen, jotain mikä on minusta ja erottaa tekemiseni muiden tekemisistä. Se että oma tyyli (se tapa piirtää käppyröitä paperille, puhelimessa puhuessa tms.) siihen on kasvanut, niin että yleensä se tuntuu vain tahralta kaiken päällä.


Kokonaan tuosta tahrasta ei pitäisi edes yrittää irti, mutta miten sen kiillottaisi niin, että osaisi itse arvostaa sitä, mikä minusta tulee kaikkeen tekemääni?


Paanukirkossa käynti rauhoitti räpiköivää mieltä. Hirsien hiljaisuus, aurinko, syksyn tuntu ilmassa. 
                                                                      

11.8.2016

Novelli viikossa: Keskiviikko

Kirjoitin kyllä, mutta jäin 500 sanaa tavoitteesta. Torstaina pitää siis päästä 11 250 sanaan. Aamun lapsenlapsen hoitohetken lisäksi, keskiviikkoon mahtui paljon.  Esimerkiksi käynti välikatolla. Alakerrassa on aikomus aloittaa remontti, jonka vuoksi oli käytävä katsomassa millaiset kattorakenteet yläpohjasta löytyi.


Illan tullen niitin perunanvarret, koska näytti pahasti siltä että rutto alkoi jättää jälkiään lehtiin ja varsiin. Onneksi perunaa on myös toisaalla tontilla, kuivemmassa paikassa olevat perunat näyttävät säästyneen rutolta. 



Kirjoittamiseen palatakseni, pääsin tekstissä kohtaan 5000 sanaa + ennen kuin aloin kuulla päässäni kyseenalaistusta, epäröintiä ja ohjeita, joita olisi "järkevä" noudattaa, jos mielen saada hyvän tekstin aikaan. 

Kyse on sisäisestä sabotoijasta, äänestä päässäni, joka väittää etten minä osaa tai pysty kirjoittamaan, tai ainakaan tekstistä ei tule lukukelpoista. Tämä kyseinen ääni on se, joka pitää vaientaa, jos aikoo saada aikaan jotain. Ääni on torpattava, jotta voi kirjoittaa ensimmäisen version. Ensimmäisen version ei ole tarkoitus olla viimeistelty ja täydellinen, vaan raakile, josta lähdetään muokkaamaan ja rakentamaan lopullista tarinaa.

Ensimmäisessä versiossa voi olla asiavirheitä, alun tapahtumat voivat olla täysin eri linjassa lopun kanssa. Sisällöstä suuri osa voi kääntyä nurin, henkilöt usein pysyvät kutakuinkin samoina, mutta hekin voivat vaihtaa ammattia kesken kaiken.

Kaiken tuon voi unohtaa, ensimmäistä versiota kirjoittaessa. Pitää vain kirjoittaa. Kun on aika muokata tekstiä, nuo epäkohdat korjataan. Sen jälkeen kun lopun on saanut kirjoitettua, on helpompi hahmotella, mistä tarina lähtee liikkeelle. Mikä sysää tapahtumia eteenpäin, millä voimalla ja mihin suuntaan. 

Kirjoittaessa käytän kolmivaiheista järjestelmää.

Ensimmäisessä vaiheessa vain kirjoitetaan, kaikki mitä pää suoltaa. Tässä kohtaa  on hyvä jättää jopa lyöntivirheet korjaamatta, jottei ala turhan analyyttiseksi. Se vaihe tulee vasta kun tarina tai kulloinenkin luku on kirjoitettu loppuun.

Kun tarinaa on tarpeeksi, yleensä hiukan liikaa, on toisen vaiheen aika. Karsitaan kaikki turha sälä pois, poimitaan pääjuoni ja kiillotetaan se esiin, viilataan sivujuonet kohdeilleen ja yhdistellään ylimääräisiä henkilöitä, tai poistetaan kokonaan.

Kolmannessa vaiheessa korjataan lyöntivirheet, tarkistetaan aikajana ja yksityiskohdat. 

Usein toisen vaiheen karsimisen jälkeen tarinaan jää liian suuria aukkoja, joita täytyy palata täyttämään ensimmäisen vaiheen vapaalla kirjoittamisella. Aukot kannattaa täyttää reilusti, ihan kuin nurmessa olevat kolot. On parempi täyttää aukot reilusti ja sen jälkeen taas palatata toiseen vaiheeseen ja silotella tarina tasaiseksi.

Tätä kun riittävän kauan jatkaa, huomaa jossain kohtaa että tarina alkaa maistua valmiilta. Sitä se ei suinkaan ole, mutta se on kypsä laitettavaksi rosvopaistihautaan hautumaan. Teksti on hyvä torpata koneen itänurkkaan vähintään kuukaudeksi, jotta unohtaa pienimmät yksityiskohdat. 

Kun teksti on hautunut "kypsäksi" sen voi poimia takaisin koneelle, ehkä tulostaa paperille ja lukaista punakynän kanssa läpi. Jos/ Kun korjattavaa löytyy, ne käydään läpi ja korjataan. Ja tämän jälkeen teksti on ensikertaa valmis annettavaksi koelukijan käsiin, mieluiten useamman. 

Yhden ihmisen mielipide, on aina vain yksi mielipide, mutta jos kolme ihmistä poimii saman kohdan hyväksi tai huonoksi, kannattaa mielipiteelle antaa arvoa. 

Nyt palaan kirjoittamaan... tänään vaiennan päänsisäisen arvostelijani ja keskityn juoksuttamaan sormiani tarinan perässä.