30.11.2016

Huomenna se alkaa!


Tulossa 25 pientä romanttista, talvista ja jouluista tarinaa

Tervetuloa!


Tarkistuslista

Nopeuttaakseni editointia, laadin listan johon voin ruksia tarkistamani asiat. Usein kun yrittää tarkistaa kaikkea kerralla, homma leviää käsiin. Seuraavalla kerralla pyrin tarkistamaan asiat, listan mukaan, ja toivottavasti tarve kirjoittaa teksti kokonaan uudelleen, vähenee.


28.11.2016

Kohti joulua!

Romanttisia pieniä joulunovelleja:

Romantikon joulukalenteri 

avautuu 1.12.2016 

Tervetuloa mukaan!

Kielenhuolto

Osa kirjailijan työtä on kielenhuolto. Itse olen joutunut käymään näitä sivuja paljon läpi, koska lusmuilin yläasteen äidinkielentunneilla. Arvatenkin kaduttaa, mutta ei auta, sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, pitää tällä kertaa täysin paikkansa. Tässä muutamia sivustoja, joita käytän parantaakseni sanallista ulosantiani, teknisellä tasolla.

Kirjoittajan ABC-kortti, vaikka sivua ei ilmeisesti enää päivitetä, siellä on käteviä testejä, joilla voi mitata omaa osaamistaan äidinkielen saralla.




Kielijelppi on kehitetty akateemiseen kirjoittamiseen. Muttei pidä pelätä sanaa akateeminen, kaikki tältäkin sivustolta löytyvät ohjeet pätevät kaikkeen kirjoittamiseen. Kielenhuollon tehtävähän on tehdä tekstistä helposti luettavaa, ja ymmärrettävää. Mitään mystistä asiaan ei liity, eikä kieltä joudu jumppaamaan ja rullaamaan, kuten lapsena erityisopettajan valvovan silmän alla. 




Kotimaisten kielten keskus jakaa ajantasaista kieli- ja nimitietoa, ja pilkkusääntöjä. Kotimaisten kielten keskus kertoo myös sen, kirjoitetaanko sana yhteen vai erikseen. Ja tämä tieto pitää paikkansa, ilman että asiaa tarvitsee perustella. Koska tämä on se taho, joka päättää, kuinka mikäkin sana kirjoitetaan.




Itselleni äidinkieli on ollut aina hiukan kimurantti juttu. Geeneissäni kulkee pieni virhe, joka aiheuttaa sanasokeutta ja lukihäiriöitä. Näistä ongelmista nauttivat itseni lisäksi myös isäni, siskoni ja tyttäreni. Tämä kulkee suvussa, mutta koska olin tietoinen "ongelmastani" jo yläasteella, torppasin äidinkielen tunnit, ajatuksella "en voi oppia, minulla on lukihäiriö". Onneksi kielioppituntien lisäksi oli lukeminen ja kirjoittaminen-tunnit, niillä jos nyt en ihan loistanut, pärjäsin kuitenkin varsin hyvin. Vaikka tarinani vilisivät pilkkuvirheitä, ja yhdyssanat oli kirjoitettu erikseen tai yhdistetty aivan kummia sanoja, opettaja kuitenkin yleensä piti tarinasta niin paljon, että sain aineista arvosanoiksi 8 tai 9, kymppiä en tainnut koskaan saada, koska siihen kai vaadittiin isot kirjaimet ja pisteetkin.

En siis oppinut kielioppia, mikä ihme? Tuota asennevammaa olen enemmän harmitellut, kuin ongelmaa itseään. Ala-aste ikäisenä istuin liki kaikki äidinkielen tunnit erityisopetuksessa, enkä oikein ymmärtänyt miksi minut, hiljainen täysin näkymätön tyttö, laitettiin remuavien poikien kanssa pienryhmään. Toisaalta tuolloin opin, etteivät ne remuavat pojat olekaan pelottavia ja ilkeitä, vaan rauhattomia ja hassuja. 

Kielten opiskelu oli toinen pattitilanne koulussa, kun en ymmärtänyt äidinkielen kielioppia, oli mahdoton hahmottaa vieraiden kielten kielioppia. Myöhemmin opin kyllä lukemaan, puhumaan ja ymmärtämään englantia, mutten edelleenkään kirjoita kieltä sujuvasti. Ruotsia en edes yrittänyt oppia, mikä sekin harmittaa. Jos olisin viitsinyt, olisin kyllä oppinut, en ollut tyhmä, mutta laiska olin. 


25.11.2016

Uudelleen kirjoittaminen

Kun olen saanut tarinan kasaan ja tutkinut että juoni toimii, tarina kulkee ja henkilöiden nimet pysyvät samoina läpi tarinan. Tuo on kiusallinen, mutta varsin yleinen virhe, että Sannasta tulee Sanni, tai Rikusta Roope.


Kirjoittaminen on hiukan kuin juoksu, kun harjoittelee tarpeeksi, se vähitellen alkaa sujumaan. Jotta voi juosta täysimittaisen maratonin, tarvitaan yleensä vuoden harjoittelu, ja aika huima juostujen kilometrien määrä. Jos haluaa kirjoittaa kirjan, kirjoittaminen on melkein kuin nuo juoksuharjoitukset. Alkuun kaikki on uutta ja jännittävää, mutta kun tarinan on kerran suoltanut ulos, ollaan vasta kohdassa, selvisin 10km juoksusta, ilman että kävelin välillä. Siitä on vielä noin 9kk matka maratoniin.

Jokainen uudelleen kirjoitus on edeltäjäänsä puuduttavampi, koska tarina on liian tuttu. Silti sen pariin pitää jaksaa palata. Kun kaikki tutut lenkkimaastot on juostu läpi, on pakko juosta uudelleen ja uudelleen tutussa maisemassa, niin että lopulta muistaa montako askelta on risteyksen väli. 

Itse teen tästä tylsimmästä vaiheesta mielekkään, niin että teen kaikki korjaukset käsin tulostetulle paperille ja vasta kun koko teksti on käyty kynätekniikalla läpi, siirryn korjaamaan tekstin koneelle. Vaikka sanoin että olen opetellut eroon muistikirjoista, en ole opetellut eroon kynästä ja paperista. Jos olen merkannut kynällä kohtia "tähän tarvitaan jotain lisää" tai "tämä kohtaus toisen ihmisen silmin" otan ja kirjoitan nuo täysin ilman mitään taustaa. Otan vain henkilöt tarinasta, laitan ne ehkä täysin uuteen paikkaan ja kirjoitan tarvittavan kohtauksen. Jos yrittäisin kirjoittaa uuden kohtauksen tarinan sisälle näytölle, tarina ympärillä sitoisi liikaa luovuutta, painaisi uudet kohtaukset tarinan alle, vaikka niiden juuri pitäisi tuoda tarinaan jotain uutta ja tuoretta.

Jostain syystä itseäni helpottaa tieto, että kun olen korjannut kohdat jotka värikynillä merkkasin. On aika taas tulostaa teksti ja tehdä sama uudelleen. 

Yleensä ensimmäisen ja toisen uudelleen kirjoituskerran, kirjoitan koko tekstin uudelleen, koska korjaaminen veisi enemmän aikaa, kuin korjatun tekstin lukeminen ja uudelleen naputtelu.

Tuon jälkeen korjausten määrä alkaa hiipua, alan nähdä epäkohdat pikkuvirheitä paremmin ja tulee aika tehdä linjamuutoksia, tuoda ehkä kokonaan uusi tyyppi tarinaan tai poistaa joku. Koskaan ei tiedä kun on ensimmäisen version kirjoittanut, onko edes päähenkilö päähenkilö, vai putoaako hän sivuhenkilöksi. Harvoin sentään kokonaan pois tarinasta. 

Yleensä tekstin joutuu kirjoittamaan kokonaan uusiksi kolme tai neljä kertaa.

Vuosia sitten harjoittelin maratonjuoksua, silloin katkaisin akillesjänteeni ja harjoittelu vaihtui kepeillä kävelyn opetteluun. Jotain samaa koen siinä, että saatuani hylsyn kustantajalta tartun katkerana, hiukan vihaisena ja pettyneenä oppaaseen ja luen sen uudelleen läpi ja yritän opetella kävelemään tarinan läpi, nilkuttamatta. 

23.11.2016

Tarkista tarina värikyniä käytäen

Tee tylsästä tekstin työstöstä värikästä ja kivaa. Käyttämällä eri värejä, voi korostaa eri asioita, jotka kaipaavat korjausta.


PUNAINEN: Käytän punaista erottaakseni kohtaukset toisistaan. Kirjoittaessa en mieti kohtausten pituutta, mutta editointi vaiheessa on tärkeä leikata liian pitkät kohtaukset lyhyemmiksi ja pidentää olemattoman lyhyet kohtaukset järkevän mittaisiksi.

SININEN: Sinistä käytän kirjoitusvirheiden merkkaamiseen tai sanoihin, joiden kirjoitusasu täytyy vielä tarkistaa.

KELTAINEN: Keltaisella merkkaan pilkut ja pisteet ja välimerkit, puuttuvat ja ylimääräiset.

VIHREÄ: Vihreä kuuluu siirtymiin, kohtausten rajapintaan. Tarviiko siirtymä jotain lisää, vai onko siinä jotain liikaa.

ORANSSI: Oranssilla yliviivaan turhat sanat. Kaikki ne sanat, joita ilman dialogi toimii tai tarina pysyy selkeänä, ovat turhia. Ne voi yliviivata huoletta.

VIOLETTI: Violetilla merkkaan kohdat, joihin voisi lisätä enemmän yksityiskohtia, selkeyttämään tilannetta.

Sivujen laitaan kirjoitan kuulakärkikynällä pidempiä huomautuksia tai dialogin pätkiä, mitä muokatessa tulee mieleen. Usein piirrän tähden kohtaan johon tarvitaan jotain lisää, käännän arkin ja kirjoitan käsin, sen mitä juuri sillä hetkellä mielessä välähti. Jos odottaisin siihen, että istun koneelle, olisi ajatus jo karannut teille tietämättömille.

21.11.2016

Kohti editointia


Kun aikaa on kulunut ja kuu kiertänyt radallaan muutaman ympyrän, on aika alkaa miettiä tekstin editointia. Mukava olisi, jos sattuisi voittamaan lotosta ja voisi tässä vaiheessa luovuttaa tekeleensä kustannustoimittajan tutkailtavaksi. Hän sitten sanoisi missä tarina ontuu ja mitä pitäisi korjata, ja itselle jäisi vain korjauksen vaiva, jos sitäkään. Kai tuonkin voisi hoitaa niin, että toimittaja ystävällisesti kirjaisi muutaman vaihtoehdon noihin kohtiin, josta voisi valita omasta mielestään tarinan kannalta parhaat ratkaisut.

Mutta koska en muistanut lotota tälläkään viikolla, pyrin tekemään työn itse. Harkitsin kyllä arvostelupalvelun käyttöä, niin että lähettäisin muutaman sivun ja yrittäisin noiden ohjeiden avulla edetä oikeaan suuntaan.

Yksi vaihtoehto on kiusata sukulaisia, ystäviä ja facebook-ryhmäläisiä, tarjota teksti heidän luettavakseen. Mutta ikävä tosiasia taitaa olla, että näitäkin tarjouksia ihmisille tulee ennemmän, kuin he ehtivät lukea. Ja vaikka ehtisivät lukea, harvoin jaksavat tai osaavat kommentoida kovinkaan tarkasti, mikä tarinassa toimi ja missä oli korjaamisen varaa. Ainakaan jos kyse on siitä ensimmäisestä juuri ulos suolletusta, vielä melko sekalaisesta tarinasta.

Kun tarina tulee valmiiksi, sen voi antaa levätä hetken aikaa. Sen voi tulostaa ja lukaista iltaisin, antaa uniajan hoitaa osan editoinnista ja aamulla korjailla tarinaan asiat, jotka yön aikana oikenivat. Nykytekniikka suo myös mahdollisuuden kuunnella kirjoittamansa tietokoneäänellä, eihän se kovin kaksista rupattelua ole, ja hiukan väritönkin ääni on, mutta siinä kuulee kuitenkin aika selkeästi, mikäli lauseet ovat liian pitkiä, mutkikkaita, vaikeaselkoisia tms.

Ensin vain makustelen tekstiä. Mietin alkaako tarina siitä, mistä sen kuuluisi alkaa ja loppuuko siihen, mihen se näyttää loppuvan, olenko kertonut jotain liikaa, vai jättänyt jotain olennaista kertomatta.


18.11.2016

Miten katsoa omaa tekstiä uusin silmin


Kun pyörittää samaa tekstiä koneella päivästä toiseen, viikosta toiseen, edes ja takaisin, sen näkee aina samasta kulmasta, samoissa sävyissä, se on kuin kaurapuuro, joka lakkasi maistumasta, mistä tietää mikä kohta on hyvä tai huono?

Yksi keino on tulostaa tarina ja leikata se osiin, kohtauksittain. Tätä varten tarvitaan joko tyhjän huoneen lattia, tai mielummin suuri seinä, johon kohtaukset voi huoletta teipata kiinni. 

Kun kohtaukset ovat irrallaan niitä voi kokeilla sekoittaa keskenään. Toimiiko tarina paremmin, jossain toisessa järjestyksessä. Voiko jostain kohtauksesta tehdä takauman, tai voiko kohtauksen kertojaa vaihtaa?

Näin näkee myös helposti, jos joku kohtaus ontuu, tai ei asetu kiltisti omalle paikalleen, näkee helpommin mikä siinä hiertää. 

Kun kirjoitin laajempaa tekstiä, yritin tehdä tätä niin, että laitoin luvut pinoihin ja vaihtelin niiden paikkoja, mutta se oli liian suuri operaatio hallita. Jos tarinasi on pitkä, se kannattaa jakaa kolmeen nippuun. Alku, keskikohta ja loppu. Noiden sisällä olevia kohtauksia, yleensä ei ole syytä heitellä osasta toiseen, vaikka kai sellainenkin tilanne voi joskus eteen tulla.

Joskus kohtaukset kannattaa lukea yksi kerrallaan, aloittaen viimeisestä ja edeten tarina nurinperin. Tuokin tekee kohtauksista "tuoreita" ne värittyvät eri tavalla, ja kontrastit toisia kohtauksia vasten muuntuvat hiukan, kun lukee kohtaukset nurinkurisessa järjestyksessä.

Paras keino on tietysti unohtaa koko tarina puoleksi vuodeksi, jottei muista mitä kirjoitti, mutta tuollaiseen on harvoin tilaisuutta, jos haluaa saada tekstin jossain aikataulussa valmiiksi. 

16.11.2016

Rutiinit

Kissani pitää tarinoistani, vaikkakin tässä hiukan häpeilee, jäätyään kiinni romantiikan lukemisesta.


Meillä on tapoja ja tottumuksia, jotkut niistä edistävät toimintaa, jotkut rajoittavat. Viikonloppuaamuna jään mielelläni vuoteeseen lojumaan, vaikka tiedän, että kirjoittamisen kannalta paras aika on aamulla. 

Kirjoittamiseen liittyvät rutiinini ovat yksinkertaisia. Aamulla painan aina ensimmäisenä koneeni auki, keitän kahvia, teen pari voileipää, avaan tv:n ja käyn kanavat läpi, ehkä katson hetken jotain, siis sen mitä aamupala vie aikaa. Koen tuon "omaksi ajakseni". Todellisuudessa valmistaudun valloittamaan työtuolini takaisin, siinä yön nukkuneelta kissarouvalta. 

Aamupalan jälkeen, kissan saatua omansa, istun työpöydän ääreen, vilkaisen facebookin, harvoin enää lehtien lööppejä. Poimin tiedostosta tekstin, jota pohdin vuoteessa, ennen kuin viitsin avata silmäni lämpimän peiton alla. Yleensä joka aamu, joku tarina alkaa juoksuttaa itseään eteenpäin, kohdassa kun herään. 

Avaan tiedoston, luen rivin tai kaksi, siitä mitä viimeksi kirjoitin ja alan kirjoittaa. Jos on kyse tekstin editoinnista, kirjoitan nopeasti ylös asiat, jotka aamulla herätessä mieleen nousivat. Yleensä ne ovat asioita, jotka tekevät tarinasta jäntevämmän kokonaisuuden. 

En käytä juurikaan musiikkia kirjoittaessani, käytän musiikkia vain jos ympäristön äänet alkavat häiritä liiaksi. Kirjoitan aina samassa paikassa, olen kyllä harkinnut josko alkaisin kirjoittaa kannettavalla eri osissa taloa, mutta vielä olen pitäytynyt saman koneen äärellä. Vähitellen olen myös irrottanut itseni käsinkirjoittamisesta, jopa luonnostelu vaiheessa. Käsin kirjoittaminen toimii ehkä luovuuden avaajana, mutta minulla se toimii lähinnä roskatunkiona, johon jumitan kirjoittamaan samaa lausetta, enkä pääse eteen enkä taakse. Kirjoitan käsin aivan liian hitaasti, jotta aivoni pysyisivät vauhdissa. 

Kauan sitten harjoittelin pikakirjoitusta käsin, mutten koskaan oppinut, joten jätin sen ja keskityin kirjoittamaan koneella, yhtä nopeasti kuin ajatukseni kasaantuvat. 

En pidä siitä että olen kokonaan yksin, kun kirjoitan. En kaipaa kirjailijan kellaria, jonne hautautua ihmisiä piiloon, pystyn aika vaikeuksitta kommunikoimaan kirjoittaessani, mutta joskus, jos tilanne vaatii, sanon "Keskityn nyt kirjoittamaan." Joka tarkoittaa että vaikka toinen puhuu, minä en enää kuule häntä. 

Se että tiedän millaiset rutiinit kaipaan, jotta kirjoittaminen sujuu jouhevasti, auttaa alkuun niinä päivinä kun ei tekisi mieli kirjoittaa mitään. Noita päiviä on ollut viimeaikoina aika vähän. Luulen tuon johtuvan siitä, että olen kirjoittanut päivittäin. Toisina päivinä valtavan paljon, toisina vähemmän, mutta olen pitänyt kiinni siitä, että kirjoitan joka päivä. 


14.11.2016

Kuinka kirjoittaa paremmin.

Kirjoita enemmän ja lue lisää. Yleensä ohjeet ovat yksinkertaisia, mutta niiden noudattaminen monimutkaisempaa. Välillä hukkuu tutkimaan ohjeviidakoita, niin että unohtaa lukea muuta, kuin kirjoitusoppaita ja kirjoittaa muuta kuin facebook päivityksiä.

Kirjoitusoppaat ovat hyviä, mutta vasta sitten, kun on teksti, johon niiden oppeja voi soveltaa. Ennen kuin on kirjoittanut omaa tarinaansa, on turha lukea editoinnista tai juonen kuljetuksesta mitään. Ohjeet rajoittavat kirjoittamista, jos niitä alkaa noudattaa liiaksi, ennen kuin on saanut ensimmäisen version suollettua ulos.

Lue monipuolisesti kaikkea kertomakirjallisuutta mistä pidät. Luultavasti kirjoitat myös tekstiä josta pidät, joten lukiessasi "esikuvien" tuotoksia, opit heidän tavastaan kertoa asioita. Tai et varsinaisesti opi, mutta alitajuntasi kerää loputonta tiedostoaan siitä, mitä sinä pidät hyvänä ratkaisuna, esim. juonenkäänteiden kannalta. Kartuta tuota alitajunnan tiedostoa lukemalla joka ilta, edes muutama sivu. Yön aikana kaikki sulautuu päätietokoneeseesi, ja on myöhemmin käytettävissä, ei "kopioi ja liitä" muodossa, vaan suodatettuna omien kokemustesi kautta.

Jotkut sanovat alkoholin auttavan kirjoittamisessa, omalla kohdallani ei toimi. Kun aivoni saavat alkoholia, ne puutuvat ja alkavat kiertää kehää joka kiristyy, niin ettei kirjoittamisesta tule enää mitään. Siksi minä kirjoitan mielummin ensin ja juhlin vasta työn tehtyäni.


Elokuvia katsellessa tutki kohtauksesta toiseen siirtymistä, mieti kuinka juonta on kehitelty, millaisia rakenteita tarinan taustalla on havaittavissa. Mitä parempi elokuva, sen vaikeampaa analysointi on, koska hyvä elokuva nappaa joskus mukaansa niin, että kaiken analysoinnin vain unohtaa alkutekstien jälkeen.

Valitse kirja josta pidät ja oma tekstisi. Kirjoita oma tekstisi, kuin se olisi tuon kirjailijan kirjoittama. Tove Jansson on yksi lempikirjailijoistani, jonka tarinoita käytän pohjana omille kohtauksille. Siinä kun Muumipeikko laittaa kaikki kellot näyttämään eri aikaa, minä voin laittaa päähenkilön sytyttämään kaikki valot, yksinäisyyttä paetakseen.

Kirjoita joka päivä. Erittäin kulunut ja käytetty ohje, mutta toimiva. Vasta kun olet kirjoittanut riittävän kauan joka ikinen päivä, tunnin tai enemmän, jotta rutiini on vakiintunut. Voit jättää päivän väliin, ei kahta. Koska kahdessa päivässä köyden pää karkaa liian kauaksi. Jollet ole koneen lähellä, kirjoita muistikirjaan, puhelimeen, mihin tahansa.

Kirjoita kolmea tai neljää tarinaa yhtä aikaa, noin et jumitu, puudu tai sokeudu niin helposti. Mitä erilaisempia tarinat ovat, sen parempi. Itselläni on tällä hetkellä meneillään yksi historiallinen teos, yksi seikkailukirja, pari novellia ja opaskirja.

Mitkä noista valmistuvat, jää nähtäväksi.


11.11.2016

Hygge

Ihana Tanskalainen keksintö, syksyn pimeneviin iltoihin.


Kun ulkona alkaa rähmiä räntää, kaikki on kylmää kosteaa ja valoa riittää vain muutamaksi tunniksi, on aika kaivaa kynttilät, huovat ja villasukat esiin.

Kissat osaavat tämän luonnostaan. Kesällä pirteät mirrit, asettuvat talven tullen sohvankulmaan tai syliin. Kehräävät aikomattakaan tehdä mitään suurta ja merkittävää, ennen ensikevättä.

Hyggessä on pohjimmiltaan kyse siitä, ettei oteta ressiä mistään. Ollaan itselle ja toisille armollisia, ei vaadita liikoja. Nautitaan lasillinen lämmintä glögiä kera hyvän kirjan tai elokuvan. Kaivetaan kutimet esiin ja kilkutellaan puikkoja, miettimättä tulevatko sukat tänäkään vuonna valmiiksi.

Kuppi lämmintä kaakaota, saa olon tuntumaan aina asteen verran paremmalta, oli olo kuinka kurja tahansa.


Maailma ei koskaan tule valmiiksi, eikä se koskaan tule olemaan täydellinen, mutta hyvät asiat elämässä ovat edullisia, useimmat niistä aivan ilmaisia. 

Ennen ihmiset hiljentyivät talven tullen. Valon määrän vähetessä istuttiin tuvassa päreen valossa. Ei siinä suuria pystynyt tekemään. Kauneimmat kankaat kudottiin kesällä valoisaan aikaan, talvella kudottiin sukkia, koska se sujui silmät sidottunakin. 

Vasta teollinen vallankumous pakotti ihmisen tekemään töitä, saman määrän kesällä ja talvella. Eikä kellojen siirtely sinne tänne, tilannetta paranna. Kaikesta siitä huolimatta, mille emme mitään mahda, tai ehkä juuri siksi. On hyvä pysähtyä syksyllä, päättää puutarhatyöt, kerätä kesän jäljet pihalta ja keskittyä nauttimaan kynttilän valosta, hyvästä ruuasta, musiikista ja läheisten seurasta.



9.11.2016

Deadlinen merkitys

Edelliseen postaukseen palatakseni, onko määräajalla merkitystä, jotta saa jotain valmiiksi?


Olen kirjoittanut myös niin, että on ollut selkeä deadline, jota ei voi ylittää. Toisaalta deadline pakotti ajoittain päästämään tekstit käsistä, ennen kuin tunsin, että ne ovat valmiita. Niin tai näin, deadline on aikaraja, jonka puitteissa työ oli tehtävä. Ja mistä johtui se, ettei työtä koskaan aloittanut ajoissa, tai jos aloitti, alku oli hapuilua, unelmointia, jos mitä toisarvoista toimintaa ja lopulta työn teki muutamassa vuorokaudessa. Normi työpäivän pituus ei noissa kohtaa riittänyt mihinkään.


Deadline toimii hyvin myös remontoidessa. Olemme korjailleet kotia pitkin vuotta, mutta viimein yhdessä viikossa saimme enemmän aikaan, kuin kolmen edellisen kuukauden aikana yhteensä. Yksinkertaisesti siksi, että olin luvannut järjestää pienimuotoisen sukutapaamisen.


Saimme kaiken valmiiksi. Juhlat olivat hauskat, puheensorinaa ja naurua riitti pitkälle iltaan. 


Nämä ovet tein jo viime keväänä, mutta niidenkin asentaminen paikoilleen venyi ja venyi. Koristemaalaukset tein toiseksi viimeisenä iltana, ennen juhlia.



Tästä kaikesta viisastuneena alan merkitä kalenteriin deadlinen kaikille töilleni. Deadlinen täytyy olla niin vakavasti otettava, että toimin kuten tätä remonttia tehdessä. Jos luistelenkin välillä, tiedän kuitenkin tarkan päivän, jolloin kaiken on oltava valmista. 

Vapaana kirjailijana joutuu asettamaan itselleen tiukat rajat. Töissä käydessä tuntui, että päivät olivat pitkiä, mutta ne sentään loppuivat, tietyn kellonlyömän tullessa. Oven saattoi laittaa kiinni ja unohtaa kaiken. Nyt takaraivossa naputtaa kello, jonka tikitys kiihtyy, mitä lähemmäs h-hetkeä tullaan. 


7.11.2016

Miksi joskus ei tee mieli kirjoittaa.

TALVILAMPI öljy levylle 33x43,5cm


Aina välillä löydän itseni ties mistä, välttelemästä koneelle istumista. Kun sitten istun, avaan tekstin ja alan kirjoittaa, hymyilen. Miksi ihmeessä vastustelin aloittamista, vaikka nautin kirjoittamisesta?

Netti ja oppaat ovat täynnä vinkkejä kuinka välttää tyhjän paperin kammo, tai kirjoittajan lukko, mutta onko kukaan tutkinut mistä tuo tunne tulee? Mikä on se näkymätön seinä, joka ajoittain nousee eteen, jonka yli ei pääse, jota ei voi kiertää, mutta jonka läpi ei tule mentyä, ennen kuin on aivan pakko?

Olen kirjoittanut paljon, yleensä aina tekstiä josta pidän, johon tunnen jonkinlaista mielenkiintoa, tai rakkautta, vaikka editoisin sitä viidettätoista kertaa. (Joitain tekstejä tulee editoitua melko paljon, ennen kuin ne kelpuuttaa julkaistavaksi).


Mutta, kun löydän itseni kiertämästä konetta, joskus jopa kuukausia!? Ilman että istun alas ja avaan tiedoston, en voi olla miettimättä mistä tuo magneetin hylkimisreaktion tapainen tunne tulee. Ihan kuin kone olisi magneetti ja minä toinen ja me vain emme pysty ottamaan kontaktia. Kun tuo vaihe menee ohi, kone suorastaan imaisee minut näytön ääreen.

Kuluvana syksynä olen useammin, kuin kerran ohittanut tuon tunteen. Istunut vain koneelle, avannut ensin facebookin (huijatakseni itseäni) lukaissut lehdet ja postit ja sitten avannut tiedoston ja alkanut kirjoittaa. Ja huomannut, että kirjoittaminen sujuu, ilman mitään kitkaa.

Saman tunteen koen maalatessani. Tällä hetkellä kun kirjoitan paljon, siirrän ja siirrän pensseliin tarttumista, jos millä syin. Vaikka tiedän, että kun tartun siveltimeen ja otan paletin ja värit kauniisti käteen, maalaaminen kyllä sujuu.

En niinkään kaipaa vinkkejä, miten selättää tuo tunne, vaan ymmärrystä, mistä tuossa tunteessa on kysymys? Mistä tulee tuo vastustus, vaikka kokemus rohkaisee tekemään, ja tiedän nauttivani kun aloitan työn.

Ihmismieli on kummallinen, paljon on tutkimatonta ajatusten syntymekanismeissa, ja siinä kuinka ne hallitsevat käytöstämme.

Esimerkkinä otettakoon se kun olin vieraan töissä. En koskaan myöhästynyt, en pullikoinut esimiehelle, vaikka joudun heräämään ennen kukonlaulua, en "karkaillut" työpaikalta, tekemään jotain hauskempaa. Mutta nyt kun istun koneen äärelle töihin, ilman esimiestä, ilman työsuhdetta, en millään saa pidettyä pyllyä penkissä edes viittä minuuttia, ilman että ajatukseni karkailevat aivan muualle?


Tuon täytyy olla pelkästään sisäsyntyistä, aivojeni ilkeilyä, alitajuntani tiedostaa, etten ole vastuussa kenellekkään juuri nyt. (Olen kyllä vastuussa sinne ja tänne, mutta vasta myöhemmin, kun työni olen tehnyt) Tässä hetkessä saan päättää työjärjestyksen ja aikataulun.

Olen kuullut useiden kirjailijoiden sanovan, että tekevät töitä työpäivän, tauottavat sen kellon mukaan, jotta luovat alitajunnalle "rajat" jolloin ei hilluta miten sattuu.


Entä jos kehitettäisiin ammattikunta, joka toimisi "vapaasti työskentelevien" esimiehinä. Ikäänkuin pomoina, joille ei pullikoida, joiden jatkuva seuranta pakottaisi tekemään töitä, työaikana?

Hmm.. Tuon henkilön pitäisi olla joku tuntematon, ei läheinen ihminen. Joku jolla olisi sopivasti auktoriteettiä, niinhän ne pomot töissäkin ovat etäisiä ja "poissa" jossain... riittäisikö alitajunnalle pelkkä tieto siitä, että pomo on jossain olemassa, ja työt tulisi hoidettua.

Mene ja tiedä, mutta työaikaa alan soveltaa. Ei niin, ettenkö iltaisinkin kirjoittaisi, mutta ehkä on järkevää rajoittaa kirjoittaminen 08.00-18.00 väliselle ajalle. Muuten kirjoitan itseni piippuun ja otan omin lupineni rokulipäiviä... kun ei ole sitä, jolle olisi tilivelvollinen tekemisistään.

4.11.2016

E-Kirja

Tämä on aihe, josta olen hetken halunnut puhua. E-kirjat. Kuinka moni teistä lukee E-kirjoja? 



Tässä videossa on hyvin selkeät ohjeet, kuinka ottaa Elisan E-kirja palvelu haltuun.

Vasta kun olin kirjautunut Elisa Kirja palveluun, uskaltauduin kokeilemaan kirjaston E-kirja palvelua. En tiedä mistä arkailuni johtui, mutta jälkeenpäin ajateltuna se oli tyhmää. Lainaan ja ostan edelleen myös painettuja kirjoja, mutten aseta noita kahta kirjamuotoa vastakkain, ne toimivat aivan sovussa rinnakkain.

Kaikista E-kirjoista on mukavan pitkät lukunäytteet sivustolla, joten ostaessa voi arvioida, onko kirja sellainen josta pitää.

Tässä muutaman suosikkini yli 400:sta ilmaisesta klassikosta, joita Elisa Kirja tarjoaa. Joitain klassikoista saa ilmaiseksi myös äänikirjoina. Itse kuuntelen mielelläni äänikirjoja pitkillä automatkoilla.

Koska olen viimeaikoina perehtynyt menneeseen, valikoitui kirjoiksi menneistä ajoista kertovaa kirjallisuutta. Kun kirjoittaa historiallista tekstiä, on hyvä lukea aikakauden kirjallisuutta, jotta pääsee oikeaan tunnelmaan, näkee maailmaa aikalaisen silmin. Näiden kirjojen nimistä käy selkeästi esille, mitä kansien välissä on, joten siitä sen enempää.

Pietari Päivärinta: Pikakuvia 1867 katovuodesta ja sen seurauksista

Teuvo Pakkala: Oulua soutamassa

Elias Lönnrot: Suomalaisen talonpojan koti-lääkäri

Suomalaisia sananlaskuja: Elias Lönnrot

Kun kirjat on kerran ladannut koneelle, ne löytyvät parilla klikkauksella, ja vaikka jättäisi kirjan kesken, voi lukemista jatkaa seuraavalla kerralla, siltä sivulta jonne aiemmin jäi.

Olen erittäin tyytyväinen Elisa Kirjaan.

Oletko kokeillut e-kirjoja vai luetko mieluimmin perinteisiä painettuja kirjoja?




2.11.2016

Lokakuu blogissa


Lokakuussa julkaisin 13 postausta. Ensimmäinen niistä käsitteli bloggausta, sitä miten kehittää aiheita joista blogata. Samaa aivomyrskytekniikkaa voi toki käyttää kaikkeen kirjoittamiseen, jopa kirjan tai vaikka yrityksen nimeämiseen. Ensimmäisessä vaiheessa vain kirjoittaa kaiken mitä aivot suoltavat ja vasta sen jälkeen alkaa analysointi. Tämä toimii erittäin hyvin ryhmässä, toisten ideoista saa napattua jotain, joka avaa uusia ulottuvuuksia omiin ajatuksiin.

Toisessa postauksessa kerroin tunnepyörästä.


Kirjoittaessa on hyvä pohtia, mitä ihmisten käytöksen takana voi piillä. Ihminen on surullinen, mutta mitä kaikkea surun taakse voi kätkeytyä, syyllisyyttä, häpeää, epätoivoa jne. Onnellisuus jakautuu yhtä moneen osioon, tunteiden pyöräytys, voi ohjata ulos tekstin tultua umpikujaan. Seuraava teksti käsitteli jo NaNoWriMoa. Joka alkoi eilen. En raportoi päivittäin aikaan saannoksistani, mutta lupaan koota ajatukseni marraskuulta, joulukuun alussa yhteen.

Sitten päädyin tuskailemaan hidastuvan koneeni kanssa ja pidin siivouspäivää. Sain myös valmiiksi kirjoitusnurkkaukseni.



Saatuani työnurkkauksen kuntoon ja koneen puhtaaksi keskityin tutustumaan Microsoft Wordin saloihin hiukan perusteellisemmin, tutkin kuinka se taipuu käsikirjoittamisen apuvälineeksi. Samaan aikaan otin koekäyttöön Scrivenerin, mutta siitä kerron tarkemmin, jos ostan sovelluksen.

Lokakuussa ehdin käydä myös kotikirkossa.


Miettiä kissojeni ajatuksenjuoksua ja kertoa että kirjoittamisen lisäksi, pidän öljyväreillä maalaamisesta, tänä syksynä tuli kuluneeksi 20-vuotta siitä kun sain ensimmäiset öljyvärini.


Kerroin myös miten alan vähitellen valmistautumaan jouluun, samalla kun teen viimehetken valmisteluja NaNoWriMoa varten. Näytin teille myös lempivärini, jonka en tiennyt olevan lempivärini, ennen kuin tutustuin siihen hiukan tarkemmin.

Ja lopuksi mietin, että seuraavat kolmekymmentä päivää aion ajatella olevani kirjailija. Ei sitten kun, vaan nyt ja tässä. Kirjasin jokaiselle päivälle ylös ideoita, jos kirjoittaminen marraskuussa alkaa jumittaa, voi palata tuohon listaan ja saada aivot uudelleen liikkeelle.

Lokakuun suosituimmaksi tekstiksi nousi Microsoft Word: käsikirjoitusohjelmana