28.2.2017

Tiistai tuumailuja

Kirjoitan.

Poistan.

Analysoin mitä pitää selventää, laventaa, tarkentaa.

Ja kirjoitan lisää -> Editoin.

Olen aina sössinyt noita kaikkia kerralla. En ole osannut ensin poistaa, sen jälkeen tutkia mitä pitää vielä kirjoittaa ja vasta tuon jälkeen kirjoittanut tarvittavaa.

Olen lukenut, poistanut, tutkinut ja kirjoittanut ja teksti on edennyt kuin etana, nahkeasti, riittävän hitaasti kun etenee kokonaiskuva alkaa hämärtymään ja korjattavaa tulee enemmän mitä pidemmälle ehtii. (koska tein tuon korjauksen, koko lopputeksti pitää muotoilla uudelleen)

Nyt pyrin ensin tutkimaan koko tekstiä. Mitä pitää poistaa, tosin vielä nämä kaksi asiaa poisto ja lisäys kehotus kulkevat vielä käsikädessä, ne pitää eriyttää toisistaan.

Ensin pitää poistaa turha. Koko tarinan kannalta turhat juonteet ja rihmat. Kun tuon on tehnyt, voi vasta nähdä mitä pitää lisätä, jotta tarina tiivistyy ja eheytyy. Kun tiedän mitä pitää mihin kohtaan lisätä, voin antaa vapauden luovuudelle ja kirjoittaa noiden ohjeiden pohjalta lisäykset.

Kirjoittaminen on jatkuvaa opettelua, harjoittelua, onnistumisia ja pettymyksiä. 

21.2.2017

Pieni tauko teki hyvää


En minä mitään suuntaa ole löytänyt, vielä etsiskelen mitä kohti haluan lähteä. Mutta kirjoittaminen sujuu taas, josta olen erittäin onnellinen. 

Marraskuussa kirjoitin ensimmäisen version NaNoWriMo:n aikana ja nyt työstän tuota tekstiä eteenpäin. 

Jaoin kirjan kolmeen osaan. Jotta sen käsittely on kevyempää. Tarina pysyy jäntevänä kun pystyn sisäistämään yhden osion alusta loppuun. Toisin kuin jos käsittelisin kokonaista kirjaa kerralla. 

On mielenkiintoista, kuinka paljon aivot kehittävät skenaarioita iltaisin, kun koneen on sulkenut. Enää en jaksa edes kirjata kaikkea ylös ruutuvihkoon, yöpöydälle. Olen päättänyt että muistan hyvät ideat ja ne jotka eivät ole muistamisen arvoisia, haihtukoon ennen aamua. 

Uskon jo, että kirjailijaksi tulee kirjoittamalla. Mutta onko minussa riittävästi itsensäjohtajaa, jotta saan itseni pidettyä kurissa ja nuhteessa, kirjoittamaan työajan? Monista hyvistä päätöksistä huolimatta, olen usein törmännyt tosiasiaan, että olen mahdottoman säntillinen, tunnollinen ja aina ajoissa jos teen työtä vieraalle, mutta mikä himputti se on, että kun tekee töitä itselleen, on löperö, karkailee työn äärestä, löytää itsensä vaikka ja mistä kesken kirjoitusajan.

Kirjailijan elämä ei ole boheemia, vapaata, punaviinin huuruista hauskanpitoa. Tässä työssä tarvitaan tukevat istumalihakset ja loputon kyky palauttaa itsensä keskeneräisen työn ääreen.

Voisikohan kirjan jakaa vielä pienempiin osiin, työprojektiksi? Jos tekisi työpäiväkirjan, jota noudattaisi tunnollisesti. Samoin kuin vieraan töissä, kalenteri pitäisi pitää niin väljänä että kaiken ehtii tehdä, mutta niin tiiviinä, että työ etenee.

Jään miettimään asiaa, mutten etsi kalenteria ja ala rakentaa tuota.... koska nyt on aika kirjoittaa, ei sunnitella. Noihin sudenkuoppiin ja hyviin suunnitelmiinkin voi uppoutua päiväksi, lopputulos on, että on hyvä suunnitelma (jota tuskin muistaa/jaksaa noudattaa) ja työt ovat jääneet tuolta ajalta tekemättä.

Aina hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty. Kirjoittaessa koen, että hyvin kirjoitettu ensimmäinen versio on puoliksi tehty työ. Mutta kesken matkan suunnittelu jarruttaa projektia.