12.3.2017

Keväthuuto

Päivät ovat ihanan aurinkoisia. Tekisi mieli huutaa Ronja Ryövärintyttären kevät huuto, mutta ehkä maltan mieleni.

Editointi jatkuu. Viimeinen viikko on ollut vaikea. En oikein tiennyt kuinka jatkaa ja mihin suuntaan, tekstin kanssa. Perjantaina viimein löysin uuden polun pään, jota lähteä seuraamaan.

Tarinan runkohan on ollut kasassa jo marraskuussa, mutta viimeinen kolmannes on ollut hutera kuin silta, jossa on vain joka toinen lauta. Aina tuolle huteralle osalle eksyessä, itsetuntoni kolisi korkeuksista kuoppaan, ja tunsin epätoivoa ja ahdistusta. "Saako tästä oikeasti kirjaa?"

Tämä kohta on vaikea, koska sanoja on jo valtavasti kasassa, osa ehkä hyvää, suuri osa vain puhuvia päitä, tai ajatuksia, mitä kussakin kohtauksessa pitäisi tapahtua. Ei haluaisi poistaa niin paljon turhaa, kuin tietää turhaa olevan. Kuitenkin tietää että turha on poistettava, jotta kulkeminen helpottuu.

Siltavertausta käyttäen, jos jätän ne lahonneet mädät laudat sillalle, joudun joka askeleella ylittämään esteen ja kulku vaikeutuu. Täytyy siis luopua lahoista laudoista ja tutkia sitä osaa, mikä jää jäljelle. Onko se riittävän vahva, jotta sen ympärille kannattaa kasata loput tarinasta.

Kirjoitan kohtausluettelon uudelleen. Alkuperäisiä kohtauksia jäi kolmisen sataa, jonka jälkeen pikaisesti laskien luulen että tarvitaan vielä parisataa täysin uutta kohtausta. Tämän vaiheen tarkoitus on saada nuo parisataa kohtausta puhuvina päinä ja pikaisina luonnoksina tarinaan.

Ja sitten lepään päivän tai pari.. ja alan tutkia, mitä on puhuvien päiden takana, miten kohtaukset rakentuvat, mitä haluan kullakin kohtauksella tuoda esiin, ja miten kohtaukset liittyvät suureen tarinaan.

Tarkennan kunkin luvun ydinkohtauksen, ja sen kulkeeko tarina noiden ydinkohtausten (sillan tukipuiden) päällä uskottavasti ja tukevasti.

En osaa arvioida aikaa, kauanko tämän kirjan valmistuminen vaatii aikaa. Tuntuu että aina kun asetan itselleni deadlinen, alan venkuroida työntekoa vastaan. En halua tuijottaa tekstiä, en uskalla viedä sitä eteenpäin.

Mutta nyt kun tiedän taas, mitä minun pitää tehdä. Voin asettaa itselleni tavoitteita, (deadlineja) kunkin työvaiheen loppuun saattamiseksi.

Olen kirjoittanut paljon, suuren osan mututuntumalla, pikaisesti tarinan kasaan kyhäten, editointi on ollut koristemaalausta, kirjoitusvirheiden korjaamista. Ei tällaista puurtamista.

Miksi nyt näin?

Olen päättänyt olla kirjoittamatta koskaan mitään, yhtä monta kertaa kuin olen hylkyjä saanut. Tällä kertaa en aio saada hylkyä.

Tänään olen tutustunut syvemmin aiheeseen itsehillintä, katsottuani dokumentin. Itsensä johtamisessa on pitkälti kyse itsehillinnästä. Jotta tämä kirja tulee valmiiksi, minun on johdettava itseäni tehokkaammin, jotten karkaile kirjoittamisen äärestä, milloin milläkin tekosyillä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti